sunnuntaina 18. tammikuuta 2009

Rinsessan reenejä

Voi pahuksen pahus sitä samperin Ruotsin kisamattoa! Shokki on nyt hierottu kahdesti ja on enemmän jumissa mitä ikinä ennen. Hitto, et ärsyttää. Ja siis tosiaan- Shokki ei ole ollut esteillä Ruotsin jälkeen. Hyvinkäälle olen ilmoittautunut ensi sunnuntaille, mut pitää katsoa tilannetta vielä viikonloppuna. Ei ole kiva kuitenkaan mennä kisaamaan suoraan sieltä Ruotsin radoilta. Pakko olisi saada edes yhdet treenit alle. Ehkäpä perjantaina pikaiset, katsotaan. Ja tosiaan, Shokki ravaa tosi hyvin, eikä arista mitään kohtaa, joten hankala tietää sen jumikunto! Onneksi lantio on kunnossa ja venyttelee itse hyvin sekä etu- että takapään. Ja luojan kiitos, onneksi ei käynyt mitään pahempaa niissä kaatumisissa. Siis mitään, mitä ei saisi hieronnalla, lämmöllä ja levolla korjattua. Jotain hyvää siis tässäkin! :) Mutta toiste ei kyllä lähdetä tuonne liukastelemaan, ja onneksi Eestin kisatkin on sitten ulkona, toivottavasti hyvällä pohjalla.

Perjantaina olimme Purinalla reenailemassa rinsessan kanssa. Ja voi sitä onnea, ku tajusi pääsevänsä treneihin! Shokki ei tosin voinut mitenkään päin uskoa joutuvansa jäämään kotiin. Slaagi oli niin pätevä! Lyhykäisesti otettiin keinua, takaa kiertoa, pituutta ja paria pätkää, jotka koostui viidestä kuuteen hypystä ja muurista sekä putkista. Keinun tulee tosi hyvin täysillä päähän, odottaa lupaa ja sit palkkaan sen räsyyn. Toimii! Menee keinua jo irti molemmin puolin ja olen samantien jäänyt jälkeen välillä ja välillä ollut edellä. Hitto, miten paljon nopeammin keinu laskee kuusikiloisella borderilla ku taskuraketilla. Siinä Shokki kyllä menettää aikaa kisoissa ja paljon, vaikka tuleekin päähän reippaasti sekin. Slaagi oli kyllä innoissaan ja viime agikerrastahan olikin jo mennyt kuukausi. Hyvin oli kuitenkin muistissa jutut.

Tänään olimme Aptushallilla ystäväni Heidin ja shelttipoikien kanssa. Kyllä kerettiin tehä hyvin juttuja tunnissa. Ekaks otettiin pätkiä, 6 erilaista, jotka kaikki koostuivat 5-10 estettä, hyppyjä ja putkia. Eka mentiin suorempia juttuja ja sit välistävetoja, valsseja ja takaakierrätystä. Slaagi oli niin taitava ja tietty äänekäs. Lukee kyllä tosi hyvin ohjausta, ku ei sille ole mitään opetettu. Pari kertaa meni jostain hypystä ohi, mut siis vaan pari kertaa. Ekalla kerralla teki järkkyjä hyppyjä, hyppäs varmaan 50 senttiä, mut sen jälkeen tajus ruveta hyppäämään taloudellisemmin. Yksi rima tuli alas, ku tein käännöstä valssilla jo reippaasti ennen hyppyä, mut muuten hyppää kyllä niin taitavasti. Ihana pikku rinsessa. Lopuksi otin puomia, varmaan 15 toistoa ja aivan uskomatonta! Joka kerta täysillä loppuun, takajalat puomilla ja etujalat hiekalla, odotti lupaa ja sit palkkasin räsyyn. Mut siis mitä hittoa? Kuka sille ton on opettanu? Kuka lie, ni Kiitti! :) Siis mehän ollaan kerran aiemmin menty puomia hihnassa ja pysäyttäen. Nyt se oli kuitenkin irti, ja ei kertaakaan valunu jalat sivuun tai tullu ilman lupaa pois. Aikamoinen ylläri! No mut hyvä näin, tästä on hyvä jatkaa! Ja voi miten kuuliaisesti se odottaa lupaa tulla räsyyn kiinni. Lähdöt myös odottaa niin nätisti, jalat vapisten ja kieli väpättäen.

Seuraavana projektina olisi kepit, Aaa ja rengas. Sit on rinsessalle opetettu kaikki esteet. Jeee! Ja tietty toistoja tarttee nää jo opetetutkin :D

Pennut on jo puolitoista viikkoa ja on ne niin sulkkuja kaikki! Potria poikia, painoa tullut hurjasti lisää! (kuvat Jenna Caloander)







4 kommenttia:

Miira kirjoitti...

Voi Karo: mustolis NIIN nastaa nähä sut bordernsterrierin kans! Ehkä mää näänkin.. ?! Semiä taas tuleviin koetoksiin!

Karo kirjoitti...

No ehkä sä Miira vielä joku päivä näetkin mut ja Slaagin radalla :) Otat sit vaan korvatulpat mukaan! Mulla on siinä vaiheessa tod näk jo menny kuulo kokonaan :D

- Tuija - kirjoitti...

Moit !
Onneksi Shokki ei sit jumiudu kuitenkaan pahasti. Ihanaa, että sut näkee kohta radalla "räksyn" kanssa : ) Musta on kyllä tosi makeeta, että sulla on toi Slaalaa ; )

Hannele kirjoitti...

Kyllä mäkin haluun nähä sun menevän sillä slaalaa kanssa tuntuu aika kivalta pakkaukselta tsemppiä vaan seuraaviin treeneihin sulle.